Yari Kapsakissä Helsingissä ti 24.1.2012

Yari ensimmäisen kerran kiertueella sitten vuoden 1999. Otsikkona on
Ilta olohuoneessa ja mukana myös P.K. Keränen ja Sir Elwood
Duo. Kiertueen ensimmäinen keikka.

Tero Liete mainosti Radio Suomessa, Aamulehdessä haastattelu,
Helsingin Sanomissa keikkaa suositeltiin viikon viiden tärkeimmän
kulttuuritapahtuman joukossa. Kevyttä comeback-tunnelmaa oli ilmassa.

Yari esiintyy toisena. Soittimena on flyygeli.

Alkoi: 20:53
Mä haluan elää
Onnen sirpaleita
Voin odottaa
Kuu tanssii
Juhlat
Susanna
Kun valot sammuu
Maria Maria
Jos avaan silmät
Ei asfaltti liiku
Encore:
Kaihola (Kotiteollisuus)
Varjot
Loppui: 21:45

Voin odottaasta Yari kertoi, että se oli alun perin vitsi, josta tuli
sitten jotain muuta. Kuu tanssiista Yari ei osaa kertoa mistä se
kertoo (minulle se on kyllä selvä). Juhlat sai inspiraation Talking
Headsin Heaven-kappaleesta. Leena Lehtolaisen Maria Kallio -hahmo  sai
nimensä Maria Mariasta. Jouni Hynysen ansiosta Yari huomasi, että
keikoilla on kiva käydä, ja niinpä saimme nauttia tästä konsertista.

Facebookissa Yari sanoi, ettei ole koskaan saanut noin hämmentävän
hienoa vastaanottoa. 

Etusivu Keikkamuistelut