In English

Se: ...ja me tehtiin rakkautta (Love Records, 1979; 2017)

Sävellys, sanoitus ja sovitus Yari

Tuottaja: Atte Blom

Kansi: Timo Aarniala

Johdanto

Se-yhtye liikkui punk-piireissä ja lähes kaikki ennen ensialbumia julkaistut kappaleet sopivat melko tiukkoihinkin punk-raameihin. Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoittolevy, vuonna 1979 julkaistu "... ja me tehtiin rakkautta", on pääosin akustis-sävyinen, neljään kappaleeseen jaettu "teema-albumi", kertomus suhteen päättymisestä. Punk-liike oli vielä voimissaan, mutta tämä levy ei ole punkkia. Onko se sitten punkkien inhoamaa progea? (Vuonna 2001 Tommi Liimatta, Absoluuttisen Nollapisteen pääbiisintekijä, valitsi levyn kymmenen parhaan proge-levyn listalleen.) Levyn tyylilaji on realismi, progen tavoittelemat korkeammat sfäärit eivät ole tämän levyn tähtäimessä. Realismi oli punk-liikkeessä arvostettua, joten Se-yhtyettä ei ajettu liikkeestä pois, mutta maine hieman epäilyttävinä älykkö-hippeinä vahvistui. Levyn kappaleita ei, muutamaa myöhempää poikkeustilannetta lukuunottamatta, ole esitetty livenä, ja levyn julkaisun aikaisilla keikoilla Se esittikin paljon jo seuraavan levynsä (Pahaa unta?) kappaleita.

Näin levystä Mikko Montosen Yari-haastattelussa kirjassa Uuden aallon tekijät:

[...]Yari oli aiemmin maininnut albumikokonaisuuden olevan tavallaan jatkoa viime vuonna singlen kakkospuolella julkaistulle laululle "Mitä me tehdään", jossa nuori poika löytää itsensä rappukäytävästä raskaana olevan tyttöystävänsä kanssa. Kappaleiden sukulaisuus on kuitenkin vain temaattista, sillä yhdessä ne eivät ole syntyneet.

"Ne vain sopivat niin hyvin yhteen. Tämä on itse asiassa paljon vanhempi kuin "Mitä me tehdään". Albumin lähtökohta on yli kahden vuoden takainen. Olen tehnyt sen väärin päin eli lopusta alkuun. Kaikki tähtää loppuun ja rakentuu sen varaan. Suurin piirtein samalla periaatteella kuin kirjallisuudessa Vonnegutin Mestarien aamiainen. Vaikka laulu jakautuu neljään osaan, siinä on yhtenäisiä osia. Musiikillisestikin se on tehty viimeisen osan pohjalta mennen lomittain koko ajan."

[...]

"Aika kauan kuitenkin rakentelin ja kehittelin sitä päässäni. Ensin oli vain neljäs osa itsenäisenä juttuna - myöhemmin olen tosin muuttanut sen sanoja sopivammiksi. Viimeinen osa pelkästään tuntui liian irralliselta. Se tarvitsi taustojen ja sen synnyttävien paineiden selvittämistä. Tietyllä tavalla viimeinen osa on kaikkein tärkein."

Kappaleet

A-puoli

...ja sä tapaat sun ystäviä (11'29)
Yari: laulu, akustinen kitara, sähkökitara, piano
P. A. Ulmanen: piano, sähköpiano
Jukka Peurasaari: sähkökitara (myös soolo)
Erkki Okkonen: bassokitara, kontrabasso
Roy Guerra: rummut
Jack Toropainen: trumpetti
...sä odotat mua yössä (5'30)
Yari: laulu, piano
sä odotat mua yössä
toivon että olisit ollut unessa
tulen hiljaa ettei lapsi herää
niin hiljaa etten kuule itsekään
sinä, makuuhuoneen ovella, et sano sanaakaan
no, jos mä oon vähän juonu onks se jotain vakavaa
...

B-puoli

...mä lupaan etten lyö (6'25)
Yari: laulu, sähkökitara, piano
P. A. Ulmanen: Hammond-urut
Jukka Peurasaari: sähkökitara (myös soolo)
Erkki Okkonen: bassokitara
Roy Guerra: rummut
ei tuo oo enää viisasta
ett sä meet ja suljet ittes vessaan
mitä sä luulet voittavas
sä vaan pahennat asioita
et sä kuule kuinka lapsi itkee
...
... ja kun odotan, näen pimeässäkin (8'00)
Yari: laulu, akustinen kitara, sähkökitara, piano
P. A. Ulmanen: sähköpiano, Hammond-urut
Jukka Peurasaari: akustineen kitara, sähkökitara (myös soolo)
Erkki Okkonen: bassokitara
Roy Guerra: rummut
...
en polta koko tupakkaa, heitän katuojaan osan
se sihahtaa kuin uudenvuoden tina
toivon että taivaanranta raapii auringon verille
ja tekee siitä aamun
katuvalo loppuu, nousen varovasti ylös
ja vedän verhot eteen
ja kun odotan, näen pimeässäkin
en kaikkea, mutta itseni
olen hukannut sormuksen
ja sormen, mihin se joskus tuntui sopivan...

Julkaisut

Vuosi: 1979
Levy-yhtiö: Love Records
Formaatit: vinyyli (LRLP 300), kasetti (LRC 300)
Vuonna 1990 Siboney julkaisi CD:n ...ja me tehtiin rakkautta ...ja musiikkia (LRCD 300), joka sisälsi ...ja me tehtiin rakkautta -levyn lisäksi Love Recordsin julkaisemat Se-yhtyeen singlet ja Isopäärami ystävineen -EP:n
Vuosi: 2017
Levy-yhtiö: Svart Records
Formaatti: vinyyli
Mukana uutuutena Yarin kirjoittama historiikki ja valokuvia

Arvostelut ja esittelyt

Juho Hänninen, "Me tehtiin ...ja me tehtiin rakkautta - Yari kertoo Se-klassikon syntytarinan" (Soundi 7/2016)
Suonna Kononen, Lahjakkaat nuoret miehet (Karjalainen 20.2.2017)
Henrik Jansson, Bitar av en inhemsk rockhistoria (Ny Tid 6/2016)
Tero Liete, 1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään 2010
Soundi 4/1979
Miettinen, Hilse 2/1979
Markku Salo, Uusi laulu 2/1979

Albumit Tuotanto Etusivu