Rytmissä 5/99 Teemu Virtanen kirjoitti levystä seuraavaa:
[...] Erinomaista on kannattanut odottaa. Edellinen levy, Apinoiden planeetta, oli soundeiltaan ja sävellyksiltään harvinaisen hieno kokonaisuus, mutta uutuuteen verrattuna vaikeammin avautuva ja etäisempi. Uusin 12 askelta tuo mieleen Se-yhtyeen ensimmäisen LP:n ...ja me tehtiin rakkautta. Sama teema ihmissuhteen kaaresta, matkasta omaan mieleen ja epävarmuuden hyväksymisestä elämässä, on myös uusimman levyn kantava runko. 12 askelta tekee sen vielä intiimimmin ja rikkaammilla sävyillä. Yari ei ole koskaan ollut kevyiden ja helposti aukeavien tekstien tekijä, eikä ole sitä nytkään. Tekstit eivät ole vain tekstejä, vaan aukikirjoitettuja mielentiloja. [...] Yarin levyjen maailma voi tuntua tumma sävyiseltä yksi yö eikä koskaan sovintoo, mutta elämän jatkuvuus on aina kuitenkin läsnä kaikki matkaan pakattuna taas näin yksi alaston vaeltaja vilkuttaa, en käänny takaisin. Elokuvamusiikin vahva osaaminen näkyy juuri tunnelmien välittämisessä [...] Yarin sanoitukset ovat kuvia ja sävellykset äänimaailma. [...]
Hiukan onnee, hiukan onnea vaan
kaikki matkaan on pakattuna
monta vuotta aivan turhaan
istuin ja ootin taivaallisia
sirpaleita; ilon, naurun ja onnen
sirpaleita; niitä joista punotaan
unelmien ja unien valtakunta
mutta sataa vaan lunta
ja lopuillaan on kesäkuu
...
Laatikoiden alla halki Euroopan
hikoilen kuin pieni hiiri hiilivaunussa
kuivaa patonkia, juustonkuoria
muutamia pisaroita pullon pohjalla
taskussa on reikä, vain muistot säilyköön
kun vapisen ja pyörin tässä onneani kerjäämässä
Jumala sotkee paskaa ja multaa
enkelit hieroo auringon kultaa
ensimmäisen kerran kun sade valui niskaan
ensimmäisen kerran kun valo sokaisi
ensimmäisen kerran paljaan taivaan alla
ensimmäisen kerran tiesin,
en käänny takaisin
...
Vihreällä matolla
sumussa ja kasteessa
selällään kuunnellaan tuulia taivaalta
odotellaan ett ne selvittäisi pään ja kaikkeuden
unohdetaan jokainen
eilinen ja huominen
ja katsellaan tuulia taivaalla
kaiken olevaisen läpi vaeltaa
Kesän viimeisiä tuulia
...
Nyt kello on kaks, jos jäisit tähän?
saisit puolet aamiaisesta
nyt kello on kaks ja aikaa niin vähän
kaikkeen mikä voisi olla tärkeää
ja ollaan hiljaa ja kuullaan kuinka planeetat
syttyvät ja sammuvat seinän takana
...
Lokakuun yöt, nään rivoja unia susta
huojuva puu, maa on niin märkä ja musta
ja jalkojen alla on jalkojen jäljet
lokakuun yöt, pieniä polkuja pitkin
johdatat mua niin syvälle kuin lupasitkin
varjojen alla on vihreä vuode
oot alaston ja lämmin ja mua hämmennät
hiljaa kämmenellä, sua kaipaan niin, sä kuulut uniini
...
Jäinen tuuli repii irti
viimeisenkin koivunlehden
kaiken kauniin, kaiken hyvän
täyttää tyhjyydellään avaruuden
rakeet jauhaa mustaan multaan
toiveet sekä lupaukset
kuin paholaisen paljaat kädet
laskeutuisi hiljaa olkapäille
ei tunnu miltään
vaikka maailma katoais
ei tunnu miltään
miks rakastuinkaan sinuun?
...
Meidän välillämme ei ole enempää
kuin kaksi loppuunpalanutta mustaa kynttilää
kaksi lahjaa avaamatta
silmät kiinni valvoen ja muistellen
ennen oli valkoinen joulu
...
En tiennyt onko yö vai päivä kun kaikki sumeni
en tiennyt kuinka kauan siitä on kun nukahdin
koko ajan kuulin vain sinun äänesi
koko ajan olin varma, jos avaan silmät;
sä nukut vieressäni
ilman sua en oo, en oo, en oo yhtään mitään
ilman sua en oo, en oo, en oo ees olemassakaan
vain seinän sisään painautuva unelmoiva paska
ilman sua en oo, en oo, en oo minkään arvoinen
...
Mä katselen kun viime kesän pienet
hyönteiset ne heräilee
kun taskulampun valo syleilee ja lämmittää ja hyväilee
Taas samanlainen päivä
mä katselen kun puhelin putoaa pöydältä ja hajoaa
kun jätteiden ja kirjekuorten vuori kasvaa
eteisen oven eteen
Taas samanlainen päivä
Taas samanlainen päivä
...
Rikkinäinen kamera, leikeltyjä kuvia
seitsemän kuukautta
halpoja matkamuistoja, halvoilta hiekkarannoilta
seitsemän kuukautta
ja pahvilaatikko, kirjoja ja pusero
pölyisenä vuoteen alla
seitsemän kuukautta
ois siitä aikaa kun sä yhdeksi yöksi jäit
...
Hiljaisella rannalla kun varjot pitenee
haaleneva savu tuoksuu muistoille
enää en ihmettele ett millon herään
jalat vedessä, taivas tummenee
kevään kylmä viima liimautuu kasvoille
enää en ihmettele miks oon nyt tässä
maan ja taivaan välissä
kuuntelen vaan valtameren kohinaa
kun vaahtoavat aallot kiviin hajoaa
meri peittää kadonnutta maailmaa
kun valaat sukeltavat esiin
...